Yhteisten tilojen käyttö

Asumisympäristön kodikkuus ja viihtyisyys riippuu paljolti siitä, kuinka hoidettuina ja siisteinä talon yhteiset tilat ja piha-alueet pidetään. Ensivaikutelma asuinalueesta, talosta ja sen asukkaista muodostuu juuri näistä seikoista.

Porraskäytävä ja hissi

Porraskäytävät hisseineen ovat kerrostalon eniten käytettyjä yhteisiä tiloja, jotka eivät sovi kokoontumis- tai leikkipaikoiksi.

Paloturvallisuussyistä tavaroita saa säilyttää vain niille varatuissa paikoissa. Porraskäytävä ei ole esim. lastenvaunujen säilytyspaikka.

Rappukäytävien ulko-ovissa on yleensä sähkölukot, joilla ne lukitaan yöksi. Lukitsemisen jälkeen ovista kulkevan tulee huolehtia, että ovi lukkiutuu.

Tupakointi

Tupakkalaki kieltää tupakoinnin kiinteistön kaikissa yhteisissä ja yleisissä tiloissa, myös hisseissä.

Varastot

Ulkoiluvälineille, kuten polkupyörille ja suksille, on kerrostaloissa omat säilytystilansa, usein myös lastenvaunuille.

Ulkoiluvälinevarasto ei ole lasten lelujen säilytyspaikka, eikä myöskään leikkipaikka. Itse kunkin etu on huolehtia, että ovet ovat lukossa. Kutakin asuntoa varten on erillinen irtaimistovarasto, jonka ovessa on kerrostaloissa lukkoraudat valmiina riippulukolle, jonka asukas itse hankkii. Jos talossa on erilliset kylmäkellarikomerot, on asukaan itse lukittava oma komeronsa.

Sisätiloissa ei saa säilyttää bensakanistereita, muita palavia nesteitä ja kaasuja eikä mopoja ja moottoripyöriä jne.

Pesutupa

Ohjeet pesutuvan käytöstä ja sen käyttöajoista löytyvät pesulan seinältä. Niitä voi kysyä myös huoltoyhtiöistä tai talonmieheltä. Muista siivota pesutupa käytön jälkeen.

Kuivaushuone

Puhallin on käytössä yleensä klo 07–22. Kuivauspuhallinta ei saa käyttää yöaikana. Kuivaushuone on tarkoitettu ensisijaisesti pesutuvassa pestyille pyykeille. Jos kuivaushuoneessa on vapaata, niin suositellaan myös kotona pestyn pyykin kuivattamista talon kuivaushuoneessa, mikäli pesulan ja kuivaushuoneen käyttöohjeet tämän sallivat. Kuivanut pyykki on haettava pois mahdollisimman pian, jotta tilaa vapautuu seuraavalle käyttäjälle.

Kerhohuone

Kerho- ja askarteluhuoneiden käytöstä, järjestyksestä ja siivouksesta huolehtii asukastoimikunta, ellei toisin ole sovittu.

Piha- ja leikkialueet

Yhteiset talkoot ja asukkaiden omatoimisuus edistävät viihtyvyyttä ja auttavat tutustumaan naapureihin. Leikkialueet ja -välineet on suunniteltu lasten käyttöön. Kotieläinten ulkoiluttaminen näillä alueilla on ehdottomasti kielletty.

Luhti- ja rivitalojen asuntopihat / terassit

Asukkaalla on velvollisuus pitää kunnossa oma piha-alueensa. Jos asukas laiminlyö asuntopihansa hoidon ja taloyhtiö joutuu kunnostamaan sen, kustannukset veloitetaan asukkaalta.

Saunominen

Saunavuoro varataan Kotikulman Kiinteistöpalvelut Oy:stä. Saunavuorot ja nk. lenkkisaunat on tarkoitettu talon asukkaiden käyttöön. Jätä sauna jälkeesi siistittynä, sellaisena kun itse haluaisit sen olevan vuorosi alkaessa. Muista viedä vauvanvaipat ja haisevat roskat mukanasi pois. Lemmikkieläinten vieminen saunatiloihin on kielletty.

Säästä suihkuvettä äläkä kastele löylyhuoneen seiniä. Omien laudeliinojen käyttö on suositeltavaa.

Asuntokohtaisten saunojen hoito-ohjeet

  • Huolehdi siitä, että kiuas on päällä vähintään puoli tuntia viimeisen saunojan jälkeen, jotta sauna kuivaisi.
  • Tuuleta riittävästi esimerkiksi tuuletusikkunan kautta.

Mahdollisista kosteus- tai muista vaurioista on ilmoitettava välittömästi isännöitsijälle.

Pysäköinti

Autopaikkaa voit tiedustella huoltoyhtiöltä. Lämpötolpan kansi on pidettävä lukittuna ja johtoja ei saa jättää roikkumaan tolpasta. Mikäli johto jää roikkumaan, huoltomiehellä on oikeus ottaa se pois ja sen saa lunastaa takaisin huoltoyhtiöstä maksua vastaan.

Ajoneuvon luvaton pysäköiminen piha-alueelle, ajoväylälle tai toisen hallinnassa olevalle autopaikalle on kielletty. Ohjaa vieraasi pysäköimään vieraspaikoille tai lähimmälle yleiselle pysäköintipaikalle.

Ajoneuvolla ajo pihateillä ja käytävillä on kielletty välttämätöntä hälytys- ja huoltoajoa lukuun ottamatta.

Talvella väärin pysäköidyt autot haittaavat mm. lumen aurausta ja pihateiden hiekoitusta. Pihan liikennemerkkien vastainen pysäköinti on rangaistava teko ja siitä voidaan tehdä ilmoitus pysäköinninvalvojalle tai poliisille.

Romuajoneuvojen säilyttämien pihoilla ja pysäköintialueilla on kielletty. Poiskuljettamisen kustannuksista vastaa ajoneuvon haltija.


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 1 Ei 1 Kyllä 1 Ei 1